Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Sosiaalityön maisteriopinnoista valmistutaan vauhdilla

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.23
Tiedote 16.12.2008

Kokkolan yliopistokeskuksessa vuonna 2006 alkanut sosiaalityön maisteriohjelma on osoittautunut varsin tulokselliseksi. Kuluneen vuoden aikana Kokkolan maistereita on valmistunut Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta jo yhdeksän. Vuonna 2007 valmistuivat ensimmäiset kaksi opiskelijaa. Valmistumistahti työn ohessa opiskelevilla, usein perheellisillä aikuisopiskelijoilla on siis yhtä nopeaa kuin kokopäiväisillä nuorilla opiskelijoilla.

Nyt valmistuneiden opiskelijoiden lisäksi maisteriohjelmassa Kokkolassa opiskelee tasan 50 opiskelijaa ja seuraavat 20 valitaan ensi huhtikuussa olevassa haussa.

Tärkeä kanava sosiaalityön maisteriopintoihin on Kokkolan yliopistokeskuksen avoimen yliopiston sosiaalityön opetus. Tänä lukuvuonna avoimessa yliopistossa sosiaalityön uusien opiskelijoiden määrä yli kaksinkertaistui ja siitä tuli avoimen suosituimpia aloitettuja oppiaineita. Avoimen yliopiston sosiaalityön opintoja yliopistokeskus tarjoaa tällä hetkellä Kokkolassa, Vaasassa, Ylivieskassa ja Raahessa.

Opiskeluintoa sekä maisterikoulutuksessa että avoimessa yliopistossa selittää motivoituneiden opiskelijoiden lisäksi opetuksessa käyttöönotetut erityiset aikuisopiskelijoille sovelletut opetusmenetelmät. Niiden valmisteluun yliopistokeskus on saanut Jyväskylän yliopiston opetuksen laadunkehittämisrahaa. Työelämälähtöisten ja joustavien opiskelumallien valmistelussa ovat olleet mukana myös työnantajien ja opiskelijoiden edustajat maakunnasta.

Sosiaalityön opetuksen hyvin alkanutta yhteistyötä ammattikorkeakoulun ja työnantajien kanssa on tarkoitus tiivistää suunnitellulla sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikalla. Siihen on haettu rahoitusta sosiaali- ja terveysministeriön KASTE-ohjelmasta sekä valmisteluun Kokkolan alueen Aluekehittämisrahoista.

Lisätietoja:
Professori Aila-Leena Matthies, puh. 040-7422199

 

Jaa |
Tapahtumat
Chydenius-seminaari 2017 21.07.2017 13.00 - 17.00 — Kokkolan raatihuone, Mannerheiminaukio 4
Avoimen opinnot tutuksi -verkkoinfo 30.8.2017 30.08.2017 18.00 - 19.00 — https://connect.funet.fi/avoinyliopisto/
Post scriptum – jälkiajatuksia Anders Chydeniuksen Kootuista teoksista 01.09.2017 09.00 - 16.00 — Svenska litteratursällskapetin auditoriossa, Ritarikatu 5, Helsinki.
Tulevat...