Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius uusissa tiloissa

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.24

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on muuttanut uusiin tiloihin Torkinmäen kampusalueelle. Yliopistokeskuksen käyttöön rakennettu kiinteistö sijoittuu Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tekniikan ja liiketalouden yksikön viereen. Käyntiosoite on Talonpojankatu 2B.

Rakennuksen sisääntulokatos ohjaa vierailijan pääaulaan, jonka yhteydessä sijaitsevat informaatiopiste, tiedekirjasto ja suurimmat opetustilat. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös avoimen yliopiston henkilkökunta.

Toiseen kerrokseen sijoittuvat kasvatustieteiden yksikön henkilöstön ja opetuksen vaatimat tilat. Toisesta kerroksesta kulkee myös yhdyskäytävä ammattikorkeakoulun puolelle, missä sijaitsevat yhteiseen käyttöön tuleva ravintola ja erityisesti suurissa tilaisuuksissa tarvittava yhteinen auditoriotila. Yhdyskäytävän varrella on ryhmätyöpisteitä.

Kolmanteen kerrokseen ovat asettuneet yliopistokeskuksen hallinto ja tukipalvelut sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden yksiköt. Neljännessä kerroksessa puolestaan ovat informaatioteknologian yksikkö ja Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto.

Pienempiä opetustiloja sekä neuvottelutiloja on sijoitettu kaikkiin kerroksiin.

Jaa |
Universitas Chydenius

UC1_2014