Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Tutkijahotelli Antin Akatemia aloittaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa / Forskarhotellet Anders Akademi startar vid Karleby universitetscenter Chydenius

tekijä: Tuomas Palosaari Viimeisin muutos perjantai 27. lokakuuta 2017, 10.00

Tutkijahotelli Antin Akatemia aloittaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius aloittaa ensi vuoden alusta tutkijahotelli-toiminnan. Antin Akatemiaksi nimetty tutkijahotelli tarjoaa apurahatutkijalle tai omalla ajallaan väitöskirjaa valmistelevalle henkilölle määräajaksi maksutta käyttöön kalustetun työpisteen sekä tiedeyhteisön ja ympäristön, jossa mm. yliopistolliset kirjastopalvelut ja verkkoyhteydet. Vastineeksi tutkijalta edellytämme oman tutkimuksen esittelyä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tilaisuuksissa ja mediassa.

”Haluamme edistää työelämätohtoreiden opintoja ja vaikuttaa myös näin alueemme kehittämiseen”, yliopistokeskuksen johtaja Tanja Risikko kertoo. ”Tutkijana olet meillä osa yliopistokeskuksen yhteisöä. Saat keskustelukumppaneita ympäröivästä työyhteisöstä, rauhallisen työtilan sekä tietopalvelut”.

Antin Akatemiassa on aluksi tilaa kolmelle tutkijalle. Hakuaika on jatkuva, mutta ensimmäiset paikat jaetaan vuoden loppuun mennessä tulleiden hakemusten perusteella. Hakemukseksi riittää tutkimussuunnitelma ja suunnitelma siitä millä ajalla huonetta haluaisi käyttää. Tutkijat työskentelevät vierailevan tutkijan sopimuksella / statuksella, yliopistokeskus ei osallistu palkka- tai muihin kuluihin. Paikka Antin Akatemiaan myönnetään noin kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tutkijat valitaan tutkimussuunnitelman perusteella.

 

Forskarhotellet Anders Akademi startar vid Karleby universitetscenter Chydenius

Karleby universitetscenter Chydenius startar forskarhotellverksamhet från början av nästa år. Forskarhotellet, som har fått namnet Anders Akademi, erbjuder för en viss tid en kostnadsfri, möblerad arbetsplats för stipendiatforskaren eller för den person som förbereder sin doktorsavhandling. Forskaren har tillgång till universitetets bibliotekstjänster och nätverksanslutningar samt till det vetenskapliga samfundet och miljön. I utbyte kräver vi att personen presenterar sin egen forskning vid Karleby universitetscenter Chydenius evenemang och i media.

"Som forskare är du en del av forskarsamfundet i universitetscentret. Du har möjlighet att få diskussionspartner från den omgivande arbetsgruppen, tyst arbetslokal och informationstjänster” säger Tanja Risikko, direktör för universitetscentret.

Inledningsvis finns det plats för tre forskare. Ansökningstiden för platser är löpande, men de första platserna delas ut på basis av de ansökningar som lämnats in före årets slut.

Tillräckligt för en ansökan är en forskningsplan och en plan för hur länge rummet ska användas. Forskare arbetar som besökande forskare, universitetscentret bidrar inte till lönekostnader eller andra utgifter. Plats på Anders Akademi beviljas för sex månader åt gången. Forskarna väljs utifrån forskningsplanen.

Lisätietoa / ytterligare information

Tanja Risikko, tanja.risikko@chydenius.fi, 040 1952 037

Jaa |