Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Avoimen yliopiston lukuvuosi käynnistyi

tekijä: Tuomas Palosaari Viimeisin muutos maanantai 07. elokuuta 2017, 13.57

Avoimen yliopiston uuden lukuvuoden ilmoittautuminen on avattu yliopistokeskuksen verkkosivuilla. Opinnot ovat kaikille avoimia pohjakoulutuksesta tai iästä riippumatta ja sisällöt sopivat hyvin moniin eri käyttötarkoituksiin: työelämässä tarvittavan osaamisen vahvistamiseen, harrastukseksi tai uuden ammatin hankkimiseen. Moni yliopistotutkintoa tavoitteleva aloittaa opintonsa avoimesta yliopistosta, koska avoimen yliopiston kautta rakentuu monia kiinnostavia opintopolkuja.

Kaikki opinnot on suunniteltu aikuisopiskelijoiden lähtökohdista joustaviksi siten, että opiskelu on mahdollista esimerkiksi työssäkäynnin tai päätoimisen päiväopiskelun ohella.

Monet avoimen yliopiston aineista toimivat non-stop-periaatteella, eli opiskelija voi ilmoittautua milloin tahansa ja edetä opinnoissaan oman aikataulunsa mukaan. Useimmat opinnoista on mahdollista suorittaa etäopiskellen esimerkiksi verkon välityksellä omalta kotikoneeltaan.

Opintotarjonnasta löytyy monipuolisesti eri alojen opintoja: laaja valikoima kasvatustieteellisiä aineita, psykologiaa, tietotekniikkaa, matemaattis-luonnontieteellisiä aineita ja yhteiskuntatieteellisiä aineita. Lisäksi tarjonnassa on yleisopintoja sekä kieli- ja viestintäopintoja.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

http://www.chydenius.fi/avoin-yliopisto

Jaa |
Tapahtumat
Avoimen opinnot tutuksi -verkkoinfo 30.8.2017 30.08.2017 18.00 - 19.00 — https://connect.funet.fi/avoinyliopisto/
Post scriptum – jälkiajatuksia Anders Chydeniuksen Kootuista teoksista 01.09.2017 09.00 - 16.00 — Svenska litteratursällskapetin auditoriossa, Ritarikatu 5, Helsinki.
Tulevat...