Chydenius-Instituutin kannatusyhdistysChydenius-Instituutin kannatusyhdistys perustettiin 1977 Kokkolan kaupungin ja Kaarlelan kunnan kuntaliitoksen yhteydessä edistämään Keski-Pohjanmaan maakunnan kulttuuri- ja elinkeinoelämää. Käytännössä kannatusyhdistys ylläpiti Chydenius-Instituutti -nimistä tutkimuslaitosta, joka aloitti toimintansa 1978. Vuoden 1991 alusta tutkimuslaitos yhdistettiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutusyksikköön. Näin syntyneen tutkimus- ja koulutuskeskuksen nimeksi annettiin Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutti. Kannatusyhdistys tukee perustetun laitoksen päämääriä ja sääntöjensä tavoitteita myöntämällä apurahoja, järjestämällä seminaareja ja yleisötilaisuuksia sekä toimimalla alueen edunvalvojana yliopistojen suuntaan. Sääntöjensä mukaan kannatusyhdistyksen tarkoituksena on Anders Chydeniuksen elämäntyön hengessä
Kannatusyhdistys toteuttaa tarkoitustaan
Kannatusyhdistyksen vuosijäseneksi voi liittyä jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen ja yhteisöjäseneksi oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa edistää kannatusyhdistyksen tarkoitusta ja jonka hallitus jäseneksi hyväksyy. Vuosi- ja yhteisöjäsenen tulee suorittaa kannatusyhdistykselle näiden sääntöjen perusteella määräytyvä jäsenmaksu. Kannatusyhdistys myöntää apurahoja kaksi kertaa vuodessa. Kannatusyhdistyksen toiminnanjohtajana toimii professori Kari Ilmonen ja sihteerinä laskentasihteeri Sonja Granberg. |