Kokkolan yliopistokeskus ChydeniusTekniikka hyödyksi opetuksessa
TavoitteetKokkolan yliopistokeskus Chydenius toimii Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen toiminnallisesti yhteisenä yliopistokeskuksena Kokkolassa. Koulutus- ja tutkimustyötä tehdään ja kehitetään erityisesti näiden yliopistojen erityisosaamisaloilla: kasvatustieteessä, tietotekniikassa, yhteiskunta- ja aluetieteissä, kauppatieteissä sekä luonnontieteissä. Yliopistokeskus tekee tiivistä yhteistyötä myös Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sekä alueen elinkeinoelämän kanssa. Yliopistokeskuksessa annetaan sekä ylempään korkeakoulututkintoon että tohtorin tutkintoon johtavaa koulutusta, tehdään tieteellistä tutkimusta, järjestetään monipuolista aikuiskoulutusta ja toteutetaan alueellista palvelutoimintaa. Tällä tavalla toiminnassa pyritään sovittamaan yhteen modernilla tavalla koulutus-, tiede- ja aluepoliittisia tavoitteita. Painopisteenä aikuiskoulutusKokkolan yliopistokeskuksessa luodaan aikuiskoulutusväyliä, joiden avulla akateemisia opintoja jo suorittaneet ihmiset voivat hakeutua uusiin ammatteihin. Tutkintoon tähtäävä koulutus painottuu muuntokoulutukseen. Koulutuksen tasosta vastaavat yliopistokeskuksessa mukana olevat yliopistot, jotka myös myöntävät tutkinnot. Tekniikka hyödyksi opetuksessaYliopistokeskuksen opetuksessa käytetään korkeatasoista tieto- ja viestintätekniikkaa, jonka ansiosta opiskelu on ajan ja paikan suhteen joustavaa. Tietoverkkojen ja video-opetuksen monipuolinen hyödyntäminen on yksi osa Kokkolan yliopistokeskuksessa kehiteltyä aikuisten verkostoyliopistomallia. Koulutus- ja tutkimusalatKokkolan yliopistokeskus toimii seuraavilla koulutus- ja tutkimusaloilla:
Lukuja
|